Cool Tools for Scholars

Confessions of a Science Librarian -blogin pitäjä oli pitänyt esityksen otsikolla Cool Tools for Scholars ja slaidit ovat blogin kautta saatavilla. Aiheena siis webistä löytyvät työkalut/sisällöt, joista voi olla hyötyä akateemisille ihmisille. Listattuna oli monia tuttuja mutta myös monia itselleni uusia sivuja.

Lisää vaihtoehtoja viitteidenhallintaan

Aiempaa blogiani lukeneet saattavat muistaa, että JabRefista on tullut horistua muutamaan otteeseen. Se on ollut käytössä viitteidenhallintaan aika lailla väikkärin teon alusta alkaen. Tärkeä työkalu ja omat kommentit artikkeleiden kohdalla ovat huonomuistiselle korvamaattomat.

JabRefissa, kuten kaikissa ohjelmissa, on tietenkin omat puutteensa. Viitteiden vienti on usein hankalaa, kun esim. RIS-formaatissa (ScienceDirectin käyttämä formaatti) tarjolla olevat viitetiedot pitää ensin tallentaa kovalevylle tiedostoksi ja sieltä tuoda erikseen JabRefiin. RefWorksin käyttäjät näyttävät pääsevän paljon helpommalla, kun viitteen lisäämiseksi arkistoon on suora toiminto jo artikkelitietokannan sivulla. Olen todennäköisesti dossiili, mutta en vain ole kotonani verkossa sijaitsevan viitearkiston kanssa. Tiedot pitää olla itsellä tallessa (jotta ne voi hukata kokonaan kovalevyn hajotessa) eikä luottaa johonkin osapuoleen, jonka nimeä ei edes tiedä (käsi ylös ken väittää tietävänsä minkä niminen firma tuottaa RefWorks-ohjelmaa).

JabRefin kohdalla hankaluus on, että se on erillinen ohjelma, jolloin artikkeliviitteiden käsittelyssä alt-tab-yhdistelmä on ahkerassa käytössä hypittäessä selaimen ja viitearkiston välillä. Ja Vähemmät tekniset ihmiset todennäköisesti vierastavat mystistä bibtex-sanaa, joka jabrefiin läheisesti liittyy. Tai näin voisi ainakin päätellä kommentista, jonka aiemmin olen saanut: "Latexit ym ovat aivan liian vaikeita muille kuin tietojenkäsittelyn tai matematiikann opiskelijoille."

Tänään tuli vastaan uusi vaihtoehto viitteidenhallintaan, josta löytyy, jos ei muuta, niin ainakin hassu ja kömpelö nimi. Zotero on webbisivujensa mukaan "a free, easy-to-use Firefox extension to help you collect, manage, and cite your research sources". Kokeilla tuota en ole vielä ehtinyt, mutta webbisivujen perusteella sai lupaavan kuvan. Siinä missä JabRef on irrallinen ohjelma toimii Zotero siellä missä artikkeleita metsästetään eli selaimessa. Ja vastineena JabRefin latex/lyx/openoffice-integraatiolle löytyy Zoterosta integraatio Wordiin ja OpenOfficeen (ja bloggaussoftista näytti WordPress-liityntä olevan tarjolla).

Varmasti tulee jossain vaiheessa kokeiltua, onko tuosta työkalusta mihinkään. Yksi keskeinen kysymys on tietenkin, kuinka hyvin saan jabrefissa käsitellyt tiedot siirrettyä uuteen ympäristöön, jos tarvetta tulee. Ainakaan tämän kommentin perusteella se ei mene kuin vettä valaen. Mutta puhunpa vasta sitten enemmän kun tiedän oikeasti asiasta jotain.

Uusin lisä muonavahvuuteen

Esitellään uusi perheenjäsen nyt oikein kuvan kera. Kuva otettu 20.10.

Google ja bloggaaminen

FeedBurnerista kun tuli luovuttua, niin ei ole ollut mitään käsitystä feedin kautta tätä blogia seuraavien määrästä. Satuin tässä eräs päivä tarkistamaan Webmaster Toolsin kautta, josko Google olisi lopultakin saanut sivut indeksoitua (asia, joka tuntuu kestävän uskomattoman kauan). Ei ollut vieläkään, mutta huomasin samalla visiitillä, että työkalujen statistiikkaan oli tullut tieto siitä, kuinka monta kertaa blogin feed on tilattu Googlen lukijoihin (iGoogle, Google Reader, Orkut).

Pikku hiljaa näyttävät Googlen eri palvelut nivoutuvan yhteen ja kattavuus blogin tai webbisivuston ylläpitäjän kannalta on aika hyvä. FeedBurnerin ja Bloggerin yhteensovittaminen toimii paremmin kuin aiemmin (vaikkei omasta mielestäni vieläkään riittävän hyvin), Webmaster Toolsin kautta saa tietoa, kuinka Google sivua käyttää ja Analyticsin kautta sivulla kävijöistä.

Flickr:iä tuli tänään kokeiltua ensimmäistä kertaa ja se puolestaan näyttää kuuluvan Yahoo-leiriin. Yahoo:sta on itsellä hiukan negatiiviset mielikuvat johtuen teknisistä ongelmista käytössä ja siitä, että siihen firmaan on mahdotonta antaa palautetta. Tai ainakaan kerran etsiessäni en millään löytänyt linkkiä tai osoitetta, jonka kautta palautetta voisi antaa.

Kehitys näyttää olevan siinä vaiheessa, että on vuorossa jonkinasteinen jakautuminen leireihin. Sama ilmiöhän toistuu monessa muussakin yhteydessä. Seurauksena yleensä on, että yhden leirin palikat tukevat samaan leiriin kuuluvia palikoita, mutta eivät muiden leirien palikoita (esim. Google ei tarjoa lukumääriä Bloglinesin kautta lukevista). Paikoittain standardit ovat kohtuu hyvällä mallilla (esim. feedit), mutta vaikkapa blogin siirtäminen toiseen palveluun on kyllä käytännössä mahdotonta standardien puuttuessa.

Aiheeseen jollain tapaa liittyen, tuli mielenkiintoinen kommentti vastaan tänään koskien Googlen ja Microsoftin tapoja tarkastella asioita (alkuperäinen teksti löytyy Joel on Software -blogista, vastaan se tuli Michael Nilsenin blogissa) :

A very senior Microsoft developer who moved to Google told me that Google works and thinks at a higher level of abstraction than Microsoft. “Google uses Bayesian filtering the way Microsoft uses the if statement,” he said. That’s true. Google also uses full-text-search-of-the-entire-Internet the way Microsoft uses little tables that list what error IDs correspond to which help text. Look at how Google does spell checking: it’s not based on dictionaries; it’s based on word usage statistics of the entire Internet, which is why Google knows how to correct my name, misspelled, and Microsoft Word doesn’t.

Kun julkaisujen määrä ratkaisee

Communications of the ACM -journalissa (oman alani kolmanneksi arvostetuin lehti) oli artikkeli, joka alkoi:

"As a senior researcher, I am saddened to see funding agencies, department heads, deans, and promotion committees encouraging younger researchers to do shallow research. As a reader of what should be serious scientific journals, I am annoyed to see the computer science literature being polluted by more and more papers of less and less scientific value."

Kyseessä ei ole tavallinen artikkeli vaan kannanotto computer science -alan nykyisen julkaisupolitiikan ongelmiin ja samoja ongelmia on varmasti löydettävissä myös muilta tieteenaloilta. Yleisesti ottaen ongelmien lähtökohta on, että julkaisujen määrä ratkaisee, ei niiden sisältö. Tästähän on ollut keskustelua kotimaassammekin liittyen yliopistojen varojen jakoon. Määrän ollessa ratkaiseva tekijä ovat seuraukset artikkelin mukaan:

• It encourages superficial research
• It encourages overly large groups
• It encourages repetition
• It encourages small, insignificant studies
• It rewards publication of half-baked ideas

Onko tilanne tosiaan näin raadollinen, että määrä korvaa täysin laadun? Ja onko tämä vain yhden alan tauti vai laajemminkin tieteen HIV, joka leviää ja jota voi hoitaa, mutta josta ei voi parantua?

Itsellä kun ei suunnitelmissa ole ura akateemisella puolella niin en ole menettänyt yöunia sen vuoksi, mistä saada tarpeeksi julkaisuja aikaiseksi. Toisin voi olla heillä, joilla on leipä kiinni siitä, kuinka paljon julkaisuja kasaan saavat. Vaikken nyt enää mikään untuvikko olekaan, niin sitä kuitenkin toivoisi voivansa pitää kiinni joistain ihanteista ja yksi niistä on se, mikä on tarkoitus tieteellisen tekstin tuottamisella.

Muutakin asiaa aiheeseen liittyen artikkelista löytyy kuten mm. kuinka hyödyntää nykyiset pelisäännöt parhaiten (eli vinkkiä juuri heille, jotka tuskailevat julkaisumäärien kanssa). Teksti on kokonaisuudessan luettavissa mm. täällä. Omiin silmiini viite siihen tarttui Daniel Lemire'n blogin kautta.

Näinkö filosofiaa kirjoitetaan?

150 sivua takana nykyajan filosofiaa takana ja laarissa tähän mennessä yksi tosi hyvä ajatus oman väikkärin kannalta. Vaan on järkyttävä määrä turhaa nippelitietoa tuossa kirjassa! Kuka sanoi mitä ja minä vuonna ja miten hän kahden ja puolen vuoden päästä ajatteli asiasta.

En tiedä onko filosofian yleinen esitystyyli sama kuin kirjassa, mutta ne vähäiset filosofian tekstit, jotka olen lukenut, ovat antaneet kuvan, että filosofisen tekstin tapa esittää asia on henkilö- eikä asiakeskeinen. Luonnontieteissä on tottunut siihen, että henkilöllä ei ole merkitystä vaan asiat jyrää. Henkilökeskeinen tarkastelu tyyliin "Aleksis kiven alakoulun äidinkielen arvosanojen vaikutus kirjoitustyylin kehittymiseen" on oman käsitykseni mukaan jossain mittakaavassa humanistien tapa toimia (anteeksi kaikille humanisteille, jos pahasti olen pielessä). Ja tuota henkilökeskeistä tapaa tuntuu tuo koko kirja olevan täynnä. Nimeä vain nimen perään. Onko niin, että filosofiassa on vain muutama henkilö, jotka oikeasti ovat aidosti luoneet jotain uutta vai miksi asioita ei voi tarkastella asiakeskeisesti?

Toinen purnaamisen aihe on sanavalintojen käyttö. Eikö esim. seuraavaa virkettä voi esittää mitenkään selväkielisemmin:

"ongelmat katoavat siinä tärkeässä mielessä, että ne osoittautuvat puhtaasti kielellisiksi, ja ne osoittautuvat puhtaasti kielellisiksi siinä tärkeässä mielessä, että ne syntyvät kielenkäytöstä, joka voidaan välittää ja jonka sijasta voimme omaksua toisenlaisen kielenkäytön, johon kyseisiä ongelmia ei sisälly"

On toki totta, että kun puhutaan yhden aihealueen asioista, niin tietyt termit kuvaavat tiettyjä alan sisäisiä asioita ja siksi kyseessä ei ole vain sivistyssanoilla snobbailu vaan eksaktiin ilmaisuun pyrkiminen. Ja on toki totta, että en ole itse aihealueeseen perehtynyt, jolloin vaatii aikansa totutella alan tyyliin ja sisältöön. Mutta siitä huolimatta jotenkin tulee välillä tunne, että onko nyt ihan pakko joka toisen sanan olla jokin vierasperäinen termi?

Noh, 300 sivua enää jäljellä, joten eiköhän tämä tästä.

Ja seuraavaksi lukulistalla filosofiaa

Pitkäaikainen haaveeni on ollut lähteä lukemaan filosofiasta tutkintoa. Siis ihan puhdasta filosofiaa. Filosofian maisterin titteli jo takataskusta löytyy, mutta ei sillä paljon filosofian kanssa ole tekemistä. Haaveeksi tuo tutkinto kyllä jää enkä sitä kovin vakavasti ole missään vaiheessa miettinyt. Lähin paikka filosofian opiskeluun taitaa olla Jyväskylässä ja "Haetaan filosofia" -ilmoituksia on näkynyt melko vähän lehtien työpaikkapalstoilla.

Filosofiassa vain on jotain mikä on aina viehättänyt ja siksi jatko-opintoihin kuuluvat pari filosofian kurssia ovat odotetuimpien joukossa. Tämän päivän ohjelmaan kuuluivat soitto kurssien vetäjälle suoritustapojen selvittämiseksi ja oppimateriaalin hommaaminen eli piipahtaminen kirjastossa. Tavat kurssien suorittamiseen olivat joko kirjatentti tai kaksi esseetä per kirja. Etäopiskelijana valinta vaihtoehtojen välillä oli helppo. Kunnallisesta kirjastolaitoksesta onneksi löytyi Niiniluodon ja Saarisen Nykyajan filosofia ja Raatikaisen Ihmistieteet ja filosofia on sitten varauksen kautta myöhemmin haettavissa.

Filosofian näkyminen tieteessä tuntuu riippuvan hyvin paljon kyseessä olevasta tieteenalasta. Tietojärjestelmätiede on siitä hedelmällinen tieteenala filosofiasta tykkäävälle, että on olemassa useita erilaisia katsantojakantoja, jotka on hyväksytty tieteenalan tavaksi tutkia asioita. Sen vuoksi tieteenfilosofista keskustelua käydään paljon ja siihen itsekin on jonkin verran tullut perehdyttyä.

Väikkärin teon kannalta on kyllä enemmän kuin hyvä, että oppii tietämään metodien ja teorioiden taustoista. Hyvin usein törmää johonkin yleisesti filosofiassa tunnettuun (erotuksena siis tieteenalan sisäisistä käsitteistä) teoriaan tai käsitteeseen kuten esim. Rawls’ Reflective Equilibrium. Ymmärrys tekstin sisällöstä jää vajavaiseksi kun ei saa kunnon otetta keskeisestä ajatusmallista.

Kun kurssin voi suorittaa kahden esseen kirjoittamisella, niin houkutus olisi lukea ainoastaan kirjoittamisen kannalta tarpeelliset osat ja antaa muun olla. Mutta ellei teksti järkyttävän raskasta ole niin ajattelin kyllä teokset kahlata läpi kokonaisuudessaan. Ja tänne sitten tullee palattua kirjoittamaan auki syntyneitä ajatuksia.

Koira tuli taloon

Tai jos tarkkoja ollaan niin tuli jo parisen viikkoa sitten. Pieni punainen cockerspanielin pentu, jota voisin söpöksi väittää, jos sattuisin olemaan toista sukupuolta. Tällä hetkellä sillä on ikää n. 9 viikkoa ja molemmin puolisen totuttelun ja perusasioiden merkeissä (kuten että yö on nukkumista varten) ovat nämä muutamat viikot vierähtäneet.

Lapset tietenki tykkää, vaikka nuori herra on jo ehtinyt osoittaa myös mustasukkaisuuden merkkejä. Lasten leikkikaverista tulee toivottavasti myös jossain vaiheessa isin lenkkikaveri, mutta siihen vielä aikaa vierähtää. On nyt ollut ainakin sopiva kohde harjoitella uuden kameran käyttöä. Edellinen kun otti ja hajosi juuri koiranhakupäivänä, jolloin sitä eniten olisi suonut käyttävänsä.

"Moni tohtori tekee maisterin töitä"

Taloussanomissa näköjään ollut juttua samasta aiheesta, josta itsekin tuli kirjoitettua jokin aika sitten eli tohtorit ja työelämä -yhtälöstä (löytyi Assistentti havaitsee -blogin kautta).

Can Design Be Research

Opiskeluaikana tuli joskus kaveriporukassa naureskeltua graduille, joissa oli vain tekaistu jokin ohjelma tai sen osa ja siitä sitten saatu gradu aikaiseksi. Yhtään tällaista tutkimusta ei tullut kokonaan luettua, mutta olen vakuuttunut, että esitetyssä kritiikissä oli pohjaa monessa tapauksessa.

Noilta ajoilta jäänyt mielikuva on onnistunut elämään aina tähän päivään asti. Tai oikeastaan ei tähän päivään, sillä eilen aloitin lukemaan ISWorldin artikkelia "Design Research in Information Systems". Ja sen seurauksena on joutunut hiukan korjaamaan omaa käsitystään design researchista. Onkohan tämä muuten taas yksi niistä termeistä, joille ei ole olemassa suomenkielistä vastinetta? Suunnittelututkimus ei ainakaan olisi ollenkaan paha suomennoksena. Google näyttää vievän lähinnä muotoilua käsitteleville sivuille, kun vastausta yritin hakea.

ISWorldin artikkelin alkupuolella on otsikkona "Can Design Be Research", joten en taida olla ainut, jolla on lähtökohtaisesti skeptinen suhtautuminen aiheeseen. Koko design researchin perusajatus löytyy Owenin tekstistä tehdystä lainauksesta "Knowledge is generated and accumulated through action. Doing something and judging the results is the general model . . . the process is shown as a cycle in which knowledge is used to create works, and works are evaluated to build knowledge". Eli tietämys ja tekeminen ovat erottamattomasti suhteessa toisiinsa. Samaa lähestymistapaa on muuten käytetty knowledge management -tutkimuksessa (tuli tätä kirjoittaessa juuri mieleeni) puhuttaessa Knowledge Work -käsitteestä (Integrating Doing and Thinking in a Work Context näyttäisi olevan mieleen putkahtaneen artikkelin nimi).

Design Researchin tulokset voidaan jakaa viiteen yleiseen kategoriaan:
- Rakenteet (käsitteet)
- Mallit
- Menetelmät
- Toteumat (eng. Instantiations)
- Paremmat teoriat

Eli se, että design research tuloksena olisi aina vain joku "tekaistu ohjelma" voidaan unohtaa. Onhan se ohjelma (tai vastaava) siellä yhtenä kohtana eli toteumana, mutta paljon on muitakin vaihtoehtoja.

Artikkelia lukiessa tuli ahaa-elämys, kun aloin miettiä, kuinka tämä liittyy omiin intresseihini. Työnkuvasta iso osa "ohjelmien tekaisua", joten ehkä design research voisi olla se keino, jolla yhdistää työ ja opinnot paremmin toisiinsa. Positiivista asiassa on sekin, että käsitteelliset yhtymäkohdat knowledge workiin ovat selvät, kun sitä teoriaa olen kuitenkin pohtinut näkökulmaksi omalle työlleni.

Väliin teorioiden kanssa pelatessa tuntuu, että sitä yrittää löytää ne teoriat, jotka istuvat parhaiten siihen tapaan, jolla itse haluaa asiat ajatella. Esim. omalla kohdallani knowledge work oli termi, joka heti miellytti samoin kuin nyt design research.

Ja tämä blogimerkintä ei näköjään tule sisältämään aasinsiltaa, joka yhdistäisi alun ja lopun. Väittävät, että sellainen olisi paremmissa teksteissä tapana. Sen sijaan loppu on tällä kertaa tässä näin.

Olet mitä teet

Pikku hiljaa alkaa hiipua usko siihen, että olisi mahdollista onnistuneesti yhdistää työ ja opiskelu. Pian tulee täyteen kaksi kuukautta siitä, kun työkaveri jäi sairaslomalle ja omilla harteilla on ollut kahden ihmisen työt. Kyllähän sen tietää, että ei niistä ole käytännön mahdollisuuksia selvitä, mutta kun ihminen on varustettu liiallisella tunnollisuudella niin huolta asiasta tulee kannettua aivan liikaa. Ylitöitä on tullut ihan riittävästi ja sen arvaa, miten paljon paukkuja on ollut laittaa opintojen eteenpäin viemiseen.

Torstaina on asiakastilaisuus, jonka valmistelu on ollut viimeiset viikot tavoite numero yksi. Loppuvuodeksikin on kyllä hommaa n. 2,5 kertaa sen määrän mitä pystyy tekemään, mutta tein itseni kanssa sopimuksen, että tuon tilaisuuden jälkeen on aika opetella olemaan ottamatta stressiä. Kysehän on vain työstä!

Yhdestä asenteesta toivoisin osaavani luopua ja se on oman minäkuvan määrittäminen työn kautta. Tiedän, että liikaa katson itseäni sen kautta, miten onnistun työssäni. Tosin aina olen ollut samanlainen, että määritän itseni onnistumisten kautta. Koulumaailma on tällaiselle ihmisille helppo paikka, sillä säännöt ja tavat onnistumiselle on selvästi määritetty. Työelämä puolestaan osaa olla todella pelottava, sillä ei ole olemassa sääntöjä vaan ainoastaan ihmisiä. Ei sillä ettenkö ihmisten kanssa toimeen tulisi, mutta itsensä määrittelemisen tavat ovat hyvin erilaiset ja itselleni paljon vaikeammat. Työyhteisö, jossa toimin on kaiken lisäksi hyvin heterogeeninen ja kiinnekohtien löytäminen oman ajattelun ja muiden ajatuksien välillä on usein hankalaa. Siksi myös onnistuneen suorituksen määrittely on hankalaa ja oman mielipiteensä kanssa huomaa usein olevansa yksin. Heterogeenisyys ei sinällään ole ongelma, mutta yhdistettynä toimimattomaan keskustelukulttuuriin saa aikaan sen, että raja-aidat ihmisten katsantokantojen välillä ovat ja pysyvät.

Toivoisin, että saisin käännettyä opiskelun ja työnteon roolit keskenään, niin että opiskelu on se, mihin purkaa energia ja ohjata halu luoda jotain. Opettelua, opettelua ja vielä kerran opettelua se tuntuu vaativan. Tai sitten reilun kokoisen apurahan, jotta työn voi jättää kokonaan kuvioista pois.

Onko tietojenkäsittelytieteen tohtori pätevä työelämään?

PhD comics:ssa on viime päivinä ollut teemana tohtorin pätevyys työelämässä (tässä uusin). Sitä aihetta on tullut joskus pyöriteltyä mielessä, lähinnä siltä kannalta miettien, miten se vaikuttaa ihmisten (ja yritysten) suhtautumiseen ja mahdollisiin työtehtäviin. On olemassa ihmisiä joille tutkinnot ovat kaikki kaikessa ja ihmisen mitta. Sitten on taas niitä, jotka eivät papereista perusta mitään vaan ihminen yksilönä omine taitoineen on se mitä arvioidaan. Oma maailmankatsomukseni on lähempänä jälkimmäistä, mutta olen tavannut myös ihmisiä, jotka ovat lähempänä toista äärilaitaa.

Tohtorin (tai lisensiaatin) tutkinto eroaa alemmista tutkinnoista sillä, että siihen ei liity sitä pakollisuutta mitä maisterin (tai kandin) tutkintoon liittyy. Saavuttaakseen työelämään riittävän pätevyyden on korkeakoulututkinnon saaminen plakkariin se standarditaso johon tähdätään. Siitä suurin osa siirtyy työelämään tai kortistoon. Vain harva jatkaa opintoja ja jatko-opintojen vapaaehtoisuus on yksi keskeinen tekijä, joka vaikuttaa siihen, miten lisensiaatti tai tohtori nähdään työelämässä.

IT-alalla on tällä hetkellä hyvä työllisyystilanne ja osaajille kysyntää, joten miksi kukaan haluaisi jatkaa opintoja kun vaihtoehtona on hyväpalkkainen työ yksityisyrityksessä? (Eri tilanne on varmasti niillä aloilla, joilla suurin osa valmistuu kortistoon). Suhteessa perusopiskelijoiden määrään ei tietojenkäsittelytieteestä valmistuneita tohtoreita ainakaan Oulun TOL:lla ole paljoa. Mitä se kertoo ihmisestä, että on halunnut jatkaa abstraktien asioiden pyörittelyä, jotka eivät kuitenkaan opeta niitä taitoja, joita työelämässä tarvitaan? Onko sellainen ihminen soveltuvainen työskentelemään ainoastaan siellä missä on oppinsa saanut eli yliopistossa missä työelämän paineet eivät rajoita vapautta?

Toisaalta ihminen, joka on kirjoittanut väitöskirjan on osoittanut pitkäjänteisyyttä ja tiettyä pätevyyttä asioiden käsittelyyn (tai vaihtoehtoisesti hyviä plagiointitaitoja). Onhan tohtori kuitenkin ylin oppiarvo, mitä yliopistossa on tarjolla.

Työelämän kannalta kyse on hyvin pitkälti siitä, mitä työtä tohtorin voidaan katsoa osaavan tehdä. Suuri osa IT-alan töistä liittyy ohjelmistokehitykseen (määrittely, suunnittelu, toteutus, testaus), joihin kuitenkin tohtorin pätevyys on enemmänkin haitta kuin hyöty. Johtajatason pallit ovat omasta mielestäni vähän niin ja näin. Teoreettista pätevyyttä varmasti oppineilta ihmisiltä löytyy, mutta ilman käytännön kokemusta johdettavasta työstä voi uskottavuuden hankkiminen alaisten silmissä olla hankalaa. Poikkeuksena täytyy mainita taloustieteestä valmistuneet, joille johtajatason hommat ovat kai oletusarvo.

Jäljelle jäävät erilaiset asiantuntijatehtävät, joissa voimakas erikoistuminen tarjoaa samankaltaisuutta akateemisen maailman kanssa. Niitä paikkoja vaan löytyy yleensä ainoastaan isommista yrityksistä, joilla on joukko muita ihmisiä tekemässä "oikeita" töitä.

Mitä tämä kaikki sitten vaikuttaa minuun? Kahdesta mahdollisesta urakehityksestä haluaisin ennemmin valita kehittymisen manageritasolle kuin kehittymisen asiantuntijaksi. Kuitenkin jatko-opinnot jossain määrin ohjaavat juuri päinvastaiseen suuntaan. Välillä tuntuu, että tasapainoilen kahden puolen välillä tietämättä kumpaan suuntaan haluaisin mennä. Gradu jo käsitteli ohjelmistoliiketoimintaa ja yritti saada kolikon molemmat puolet näkyviin yhtä aikaa. Ei voi sanoa, että se olisi pelkästään huono asia, koska on paljon positiivista siinä lähtötilanteessa, että kahden tieteenalan asioita pyrkii sovittamaan yhteen. Joskus on vain hankala muistaa, missä leirissä seisoo.

Työhaastattelussa

Olin tänään työhaastattelussa ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Edellinen kerta oli, kun hain nykyistä työpaikkaani. Siitä ei jäänyt mitään mieltä ylentäviä muistoja. Firman silloinen toimitusjohtaja oli vanhempi mieshenkilö, joka osasi olla hyvin tiukka ja kylmä kun niin halusi. Ja haastattelutilanne oli otollinen sellaiselle. Noh, se keskustelu meni miten meni ja olin helpottunut, kun pääsin teknisen ihmisen kanssa juttelemaan tekniikasta. Mielessä pyöri lähinnä, että surkeasti sujuneen alun jälkeen pääsen näyttämään kynteni tutummissa asioissa eli tekniikassa. Vaan pieleen menivät ne toiveet, kun suurimpaan osaan kysymyksiä en osannut antaa kunnollista vastausta. Jostain kumman syystä mulle lopulta sitä työtä tarjottiin (hakijoiden taso taisi olla aika heikko) ja töitä on tullut siinä firmassa siitä lähtien painettua enemmän tai vähemmän niska limassa.

Mutta takaisin tähän päivään. Tämän päiväinen haastattelutilanne erosi kaikista muista siksi, että ensimmäistä kertaa tuli istuttua pöydän toisella puolella, haastattelijana. Kunnioituksella kaikkia HR-ihmisiä kohtaan, täytyy todeta, että ei ole helppo rooli sekään. Pitäisi yrittää rakentaa avoin ja luottamuksellinen keskustelutilanne ja kuitenkin samaan aikaan miettiä, kuinka paljon toinen liioittelee omia taitojaan ja vääntelee totuutta oman etunsa kannalta parhaimpaan suuntaan. Ihmistuntemustaidot ovat kunnolla testissä, kun ensimmäistä kertaa tapaamaansa ihmistä yrittää tulkita. Ihan hyvin keskustelut kuitenkin sujuivat. Omaksi synnikseni tilanteessa totesin liiallisen pölöttämisen, kun en muistanut joka tilanteessa jättää kandidaatille tarpeeksi tilaa antaa vastauksensa.

Hakijasta jäi ihan hyvä kuva ja loppujen lopuksi kyse on kyllä hyvin paljon henkilökemioiden sopivuudesta. Meillä on niin pieni työyhteisö, että henkilöiden välisiä suhteita on pakko tässä tilanteessa jo miettiä. Lopulliset palkkauspäätökset eivät minun käsissäni ole, mutta pääsen mielipiteeni sanomaan ja sillä varmasti on merkitystä. Seuraavan kandidaatin kohdalla toivottavasti osaa jo olla hiukan fiksumpi haastattelutilanteessa, joten yhtä kokemusta rikkaampana etiä päin.

Lukulista

Joskus harvoin asiat onnistuvat teknologian kanssa ilman ylimääräistä säätämistä. Tänään tuo harvinainen tapahtuma sattui kohdalle (milloin edes lie ollut edellisen kerran). Kokeilin JabRefin viitelistauksen viemistä HTML:ksi ja edelleen Bloggeriin. Meni laakista oikein eikä muutaman sarakkeen näkymättömyys haittaa mitään. Siinä se nyt olla möllöttää kävijöiden ilona/riesana.

Edit: Pitihän se vielä IE:llä kokeilla Firefoxin lisäksi eikä tulos ihan niin hyvältä näytä. Paskapuhetta siis, että kerralla voisivat tämmöiset asiat onnistua.

KM - Mielenkiintoista, mukavaa ja mukaansa tempaavaa

Knowledge management alkaa pikku hiljaa tempaista mukaansa. Artikkeleita on tullut etsittyä ja luettua ja joitain aihetta käsitteleviä blogejakin löytyi. Välillä tuntuu, että KM:ssä on kyse myös jollain tapaa muoti-ilmiöstä ja loppujen lopuksi on kyse hyvin yksinkertaisista asioista, jotka nyt vain sattuvat saamaan aika paljon huomiota juuri tällä hetkellä.

Paljolti homma tuntuu pyörivän tietynlaisen ajatusmallin ympärillä, jossa yhtenä keskeisenä lähtökohtana on Nonakan ja Takeuchin järkyttävän paljon viitattu malli tietämyksen siirtymisestä hiljaisen tiedon ja eksplisiittesen tiedon välillä. Tai ainakin sellaisen kuvan sain parista kohtuullisen tuoreesta yhteenvedosta. Oikeastaan ainoa hiukan poikkeava tarkastelutapa on tähän mennessä tullut vastaan australialaisten artikkelissa, jossa keskeisenä terminä on Knowledge work. Omaan ajatusmalliin tuo termi jotenkin kolahti sopivasti ja tuntui antavan enemmän näkökulmaa asioihin kuin mitä aiemmin on saanut. Ohjaajalta olin saanut vinkin tuota termiä etsiä, mutta tuon artikkelin etsin käsiini ihan muilla perusteilla ja vasta lukiessa huomasin, että olin "oikeassa" suunnassa.

Mikä on mielenkiintoista knowledge managementissa (btw, kellään kertoa hyvää suomennosta termille?), on että se on hyvin poikkileikkaava perinteisiin tieteenaloihin nähden. Enimmäkseen kyse vaikuttaisi olevan organization sciencesta ja sitä kautta siis taloustieteistä. Toisaalta knowledge on yhtä kuin tietämys eli lähellä tietoa ja sitä kautta tietojenkäsittelytieteen voisi olettaa käsittelevän aihetta. Tietojärjestelmäsidonnaista KM:ia on kyllä tutkittu, mutta minkäänlainen edellytys ei sen oleamassa olo ole.

Eräs ilta tutkimusmahdollisuuksia päässäni pyöritellessä havahduin yhtäkkiä, että eiväthän miettimäni aiheet sisällä lainkaan tietojärjestelmää! Ja muistaakseni kuitenkin TOL:lle jatko-opiskelijaksi olen ilmoittautunut. Aihe vaan tempaa mukaansa ja miettimään jää helposti sitä, minkä itse näkee tärkeäksi. Sisälsi se sitten tietojärjestelmäkytköksiä eli ei. Vaan ehkä se kone pitää jollain tavalla mukaan kytkeä. Epäilen että laitoksella muuten kattovat pahalla.

Näin lopuksi on tunnustettava, että artikkelien lukeminen osaa olla nautittavaa. Uppoutuminen teksteihin ja ajatuksen lentäminen teorioita pyöritellessä on jotain mistä itse nautin paljon. Käytännöllistä musta ei saa tekemälläkään, joten väikkärin väkertäminen on juuri sopivaa puuhastelua mulle.

FeedBurnerista luopumassa

Bloggeriin tuli joku aika sitte syötteen edelleenohjaustoiminto. Se on ollut käytössä jonkin aikaa ja ohjaus on ollut FeedBurneriin. Jotenkin en vain ole kombinaatiosta tykännyt. FeedBurnerin kautta uudet kirjoitukset ovat tulleet näkyviin viiveellä, jonka vuoksi blogilistakin saa tiedon blogin päivittymisestä viiveellä, kun syötteen olen asettanut tarkistettavaksi sisällöksi. Eikä tuo FeedBurnerin tarjoama informaatio nyt niin merkittävää ole, kun mistään yleisömagneetista ei tämän blogin kohdalla ole kysymys.

Toinen tekninen juttu, mitä olen yrittänyt ratkaista, on sivun lisääminen Googleen. www.google.com/addurl on kyllä tuttu, mutta robotti ei näytä sivulla vierailevan. Ilmeisesti se vain ottaa aikansa. Jatko-opiskelusta -blogiin suurin osa lukijoista eksyi (ja eksyy yhä) Googlen välityksellä ja yllättävän paljon on ollut sellaisia, jotka ovat etsineet tietoa juuri niistä asioista, joista olen kirjoittanut. Sen vuoksi kiinnostaisi saada blogi nyt Googlen kautta löytyväksi, mutta ei näytä onnistuvan. Ilmeisesti varmin tulos olisi, jos Googlen hakurobotti löytäisi blogin muilta sivuilta olevien linkityksien kautta. Hmm... pitäisiköhän ostaa mainospaikka omalle blogille vaikka jostain portaalista...

How to write consistently boring scientific literature

En varmaan ole ainoa, joka on tuskaillut tieteellisten artikkelien kuivan tyylin kanssa. Harvassa ovat ne tekstit, joissa vähänkään pilkottaisi kirjoittajan persoona tai teksti olisi miellyttävää lukea alusta loppuun sujuvan tarinan kerronnan ansiosta. Asiasisältö on se, jonka vuoksi kuivaakin kuivempaa tekstiä vain tulee jankattua sana sanalta eteenpäin.

Ja tuohonhan sitä on itsekin pyrkimässä. Julkaisun teko kun on tavoitteena niin tiettyyn malliin on pakko alistua, muuten ei yhteisöön ole asiaa. Onneksi aiheesta on julkaistu tieteellinen artikkeli, How to write consistently boring scientific literature, opastamaan tylsän kirjoittamisen saloihin. Siihen on laadittu TOP 10 -lista keinoista kirjoittaa tylsä tieteellinen artikkeli (se kaikkien jatko-opiskelijoiden suuri tavoite siis). Itseäni miellytti erityisesti omaan alaani soveltuen neuvo numero 7: Use many abbreviations and technical terms. Mitäpä sitä ei tekisi tutkintonsa saavuttaakseen.

Knowledge Management vai Decision Support Systems

Uuteen aihealueeseen liittyvää kirjallisuutta on tullut käytyä jonkin verran läpi. Eihän muutamassa viikossa nyt kovin paljon ehdi, mutta pari review-artikkelia lukemalla ja pelkästään artikkeleiden otsikoita selaamalla jo saa jonkinlaisen käsityksen pääasiallisista linjauksista aihealueella.

Oman mielenkiintoni kannalta relevanttia asiaa näyttää löytyvän sekä Decision Support System (DSS) että Knowledge Management (KM) -kirjallisuudesta. Tarjolla olisi siis kaksi hiukan erilaista näkökulmaa, joilla on kuitenkin selviä yhtymäkohtia. DSS oli se, mistä liikkellee lähdin ja mitä aluksi ajattelin teoriakontekstiksi, mutta en ole ihan varma, onko se ihan soveltuva. Päätöksenteontukijärjestelmiin liitetään yleisesti ajatus päätöksestä, jota ollaan tekemässä, kun taas mahdollisessa empiriassa kyse on enemmänkin taustainformaation tarjoamisesta ilman sidosta päätöksentekotilanteeseen (tai sekin saattaa kyllä olla, en ole ihan varma, kun empiriaa ei vielä ole olemassa).

KM sopii teoriataustaksi hyvin, kun pitää tarkastella yleisesti tietämystä ja informaatiota ilman sidoksisuutta tiettyyn tilanteeseen. Hakusanoilla "knowledge management" Google Scholar palauttaa "vain" 209 000 hakutulosta. Ja siitä joukosta pitäisi sitten löytää se oma solu, jota kukaan muu ei ole sattunut tutkimaan (ts. kukaan ei ole nähnyt siinä mitään mieltä, kun tuloksella ei ole mitään merkitystä).

Tämä ongelma ei lähde aukeamaan kuin hakemalla, poimimalla ja lukemalla. Tämä ilta on ollut taas yksi niistä illoista, kun Google Scholar ja Nelli-portaali ovat olleet ahkerassa käytössä. En tiedä, onko kenellekään ollut hyötyä JabRef-jorinoistani aiemmin, mutta itse itseäni selkään taputtelin, kun vanhoja tekstejä selailin. Keväällä vaihtuneen koneen myötä jouduin asentamaan ja konfiguroimaan ohjelmistot alusta alkaen uudelleen. Huomattavasti miellyttävämpi urakka tällä kertaa verrattuna ensimmäisen kerran yritys-erehdys-taktiikkaan.

TV - sivutoimiopiskelijan kavala vihollinen

Meillä perhe-elämän rytmiin kuuluvat hyvin säännölliset iltahommat. Noin varttia vaille kahdeksan alkaa iltapalan antaminen piltille pienoisille (tai joinain satunnaisina iltoina niille *tanan kakaroille). Puoli yhdeksään mennessä on yleensä siirrytty sänkyyn ja yhdeksän maissa sammuu virta herra 3v:sta ja neiti 10v:kin on jo ehtinyt sänkyyn tai ainakin sen lähelle. Ja silloin on ensimmäistä kertaa päivässä se aika, kun voi tehdä jotain ilman, että joku tulee viiden minuutin päästä pomppimaan mahan päälle tai kysymään "Isi, saanko mä...".

Yhdeksän jälkeen on edessä tiukka valinnan paikka. Vaihtoehdot ovat vaimon kanssa oleilu, opiskelu, kuntoilu tai tv:n katsominen. Valitse siinä sitten. Kuntoilua tuli kesäaikaan tehtyä tavallista enemmän (mikä tarkoittaa huimaa kolme kertaa viikossa tahtia). Nyt opintojen taas päästyä paremmin vauhtiin tekisi sitä mielellään vähän joka ilta, jotta etenemistä voisi ihan oikeasti tapahtua. Mutta itseni, vaimon ja avioliiton kannalta on oleellista että yhteisiä iltoja löytyy joka viikko (niiden puuttumisen negatiiviset vaikutuksetkin tuli joskus testattua).

Kaikesta tästä huolimatta sitä joskus kuitenkin löytyy itsensä tv:n äärestä illalla katsomassa kolmosen tai nelosen yhdeksältä alkanutta amerikkalaissarjaa. Yleensä on ollut henkisesti niin väsynyt ettei jaksa artikkeleita tavata ja fyysisesti uupunut että lenkille lähtö ei innosta. Liian helppo vaihtoehto on vain istahtaa sohvalle ja katsoa jotain jota luulee pitävänsä mielenkiintoisena.

Aiemmassa työpaikassani kerrottiin tarinaa eräästä työntekijästä, jonka gradu alkoi vasta siinä vaiheessa edistyä, kun hän vei tv:nsä kämpältään muualle siksi aikaa kunnes kirjoitusurakka olisi päätöksessä. Työkaverillani puolestaan hajosi tv joskus keväällä ja ainakaan viimeksi kun asiasta keskustelimme ei uutta ollut tilalle hankittu. Hyvin ovat pärjänneet ilman vaikka lapsia on siinäkin taloudessa useampia.

Loppujen lopuksi tv:n katsomisessa on hyvin pitkälti kyse vain opitusta tavasta. Ja sitä myötä siitä on myös mahdollista oppia pois. Ja siinä on tavoitetta itselleni tulevalle syksylle: opetella olemaan aukaisematta tv:tä ja olla opettamatta itseään katsomaan alkavia uusia sarjoja. Täältä suljetun tv:n edestä tähän.

Lapsellinen tapa ajatella

Tänään aamulla keskustelimme herra 3v:n kanssa kuolemasta hänen omasta aloitteestaan. Keskustelu alkoi yllättävällä kysymyksellä: Olisiko teistä kiva jos minä kuolisin? Vastausta tuskin tarvitsee kertoa, mutta jatkoa seurasi kysymyksellä: Miten joku kuolee? Täytyy myöntää, etten ollut ihan varautunut näitä keskusteluita käymään. Ehkä kyselyikä alkaa tehdä tuloaan. Lopuksi viimeinen kysymys oli: "Entä jos kaikki kuolee? Silloin kukaan ei sure". Käsittääkseni selitys tällä jälkimmäiselle, hiukan yllättävälle mielipiteelle, oli, että silloin ei ole ketään jäljellä, joka surisi (tosin pienen suusta tämä ei ihan näin jäsennetysti tullut). Hyvin looginen selitys siis. Näkökulma vain ei ollut itselläni koskaan juolahtanut mieleen.

Mietityttämään koko keskustelu jäi niin sisältönsä kuin yllättävän johtopäätöksensä vuoksi. Kuinka osaisi itse irtautua tutuista näkökulmista ja kysyä erilaisia kysymyksiä. Paradoksaalista koko väitöskirjan teossa on, että ensin pitää opiskella aihealueen teoriat ja tarkastelutavat ja sen jälkeen pitäisi osata irtautua niistä pystyäkseen luomaan jotain uutta ja erilaista. Kun vain osaisi olla kuten herra 3v tuossa vieressä ja kysyä asioista niin kuin ne näyttävät olevan eikä niin kuin niistä on tottunut ajattelemaan.

Blogin päivittyminen blogilistalla

Näyttää siltä, että blogilistalla päivittyminen näkyy miten sattuu. Jokainen kirjoitus päivittyy listoille vasta usean tunnin jälkeen, vaikka kuinka yrittäisi käskyttää blogilistaa tarkistamaan muutokset. Ja sitten taas löytyy olemattomia päivityksiä, kun mitään ei ole tapahtunut. Pitää kai yrittää jotain säätää, mutta hiukka hankalaa, kun manuaalitarkistuksin kaikki on näyttänyt hyvältä. Pahoitteluni niille lukijoille, jotka turhaan sivuille klikkaavat, tarkoitus ei ole kieroilulla kasvattaa kävijälaskuria :)

Teorioita lueskelemassa

Teorioita on tullut pohdiskeltua viime päivinä jonkin verran. Siis niitä sellaisia koko työtä ohjaavia pohjateorioita. Ja jollainen olisi kai syytä olla valittuna omalle tutkimukselle antamassa näkökulmaa asioiden tarkasteluun, ettei tutkimuksesta muodostuisi sillisalaattia.

Perusopinnot TOL:lla olivat hyvin käytännönläheiset ja artikkelien luku aika olematonta paria poikkeusta lukuunottamatta. Teoriat eivät ehtineet tulla kovin tutuiksi. Markkinoinnin opinnoissa lähestymistapa oli paljon enemmän teoriavetoinen, mutta cumun aikana ei vielä kovin syvälle asioihin ehdi päästä. Tuntuu siltä, että teorioiden tuntemisessa on vielä omalla kohdallani selviä puutteita.

Sen vuoksi olenkin tykästynyt ISWorldin Theories used in IS Research -sivuun, jossa on listattuna yleisimpiä tietojärjestelmätieteen alalla käytettyjä teorioita. Jokaisesta teoriasta on annettu mm. selitys, teorian luoja ja alkuperäiset artikkelit, soveltamisen taso (yksilö, ryhmä, yritys, jne.), linkkejä lisätietoon sekä viitteitä teksteihin, jotka soveltavat ko. teoriaa. Voisiko enempää enää toivoa?

Toki ohjaajan tehtävä on pystyä ehdottamaan tutkimukseen soveltuvia teorioita. Mutta ainakin itseni on helpompi hyväksyä ehdotukset tai olla eri mieltä, jos pystyy katsomaan vaihtoehtoja hiukan laajemmin ja näkemään muita mahdollisuuksia.

Kummastelua blogeista

Kävin tänään pitkästä aikaa läpi Blogilistan hakemistoja tutkaillen, mitä uutta sinne on ilmaantunut. Listaa selatesin ja tuli tunne, että lähes kaikki väitöskirjaan liittyvät blogit ovat naissukupuolen edustajien tuottamia. Tein pienen empiirisen tutkimuksen ja kävin läpi kaikki 11 (pl. omat blogini) väitöskirja-kategoriassa olevaa blogia tarkistaen kirjoittajien sukupuolen. Naiset olivat selvänä enemmistönä luvuin 9-2, joten ensiaavistus oli oikein suuntainen.

En ole bloggaamiseen itseensä ilmiönä perehtynyt sen vertaa, että tietäisin kumpi sukupuoli yleisesti blogeissa on paremmin edustettuna. Yliopistomaailmassa kuitenkin naiset ovat oman ymmärrykseni mukaan enemmistönä. Otoskoko oli kyllä sen verran pieni, että tästä ei mitään suurta tieteellistä julistusta taida saada aikaiseksi, joten menköön tulos sattuman piikkiin.

Toinen kysymys, mikä on itse asiassa askarruttanut mieltä jo aiemmin on se, että miksi IT-alan opiskelijoiden blogeja ei ole tullut vastaan. Lääkärinalkujen blogeja on löytynyt useampia ja mediatutkimusta ja taloutta käsitteleviä blogeja on tullut joskus selailtua. Työn puolesta on tottunut, että IT-alan informaatiota on enemmän kuin tarpeeksi verkossa tarjolla. Epäilen, että kyse on siitä, että blogin pitäminen ei ole tekniikkaa, ts. it-alasta kiinnostunut ihminen intoutuu ennemmin väsäämään sivustoa teknisesti kuin tuottamaan sille sisältöä.

--

Professorit ilmeisesti viettävät vielä lomaa tähän aikaan vuodesta. Kumpikaan ohjaajistani ei ole vastannut toissapäivänä lähettämääni viestiin, jossa kyselin sopivaa ajankohtaa puhelinkeskustelulle. Laitoin spostissa tiedon, että hommat eivät ole edenneet suunnitellusti ja aiheen vaihtaminen olisi edessä. Jotenkin sosiaalisesti hankala tilanne kertoa haluavansa aloittaa alusta ja siksi toivoisi saavansa asian käsiteltyä ohjaajien kanssa, mutta näyttää nyt pakostakin se venyvän. Omalta osaltani olen päätöksen tehnyt ja minun opinnoistani ja väitöskirjastani on kysymys, joten sinällään ohjaajien mielipiteillä ei pitäisi olla käytännön valtaa. Toivoisin vain, että ohjaussuhde olisi mahdollisimman toimiva ja sitä ei edistä, että toinen osapuoli pomppii ees takaisin tietämättä, mitä oikeasti tulee tekemään.

Express Scribe - apua litterointiin

Täällä Kuopiossa riehui eilen ukkonen ja säikäytti koko perheen iskien vain muutaman sadan metrin päähän, kun oltiin kaupungilla autoon lastautumassa. Ja juuri kun olimme lähdössä liikkelle, iski salama ihan muutaman kymmenen metrin päähän niin että koko auto nytkähti iskun voimasta. Tänä aamuna viiden aikaan riehui toinen ukkosmyrsky ja sen jälkeen tässä ei olekaan osannut enää nukkua ja siksi tätä tekstiä nyt väsään.

Loman aikana tuli tutkailtua hieman litterointia, kun eräs tuttu kyseli neuvoja sen tekemiseen. Itse olen litterointia elämäni aikana tehnyt yhden kerran ja silloin käytössä olivat yliopiston litterointilaitteet eli polkimet ja nopeuden säädin. Kovinkaan monelta litterointiavälineistöä tuskin kotoa löytyy, ja itseänikin on mietityttänyt, mikä on helpoin tapa litterointiin ihan kotikonstein.

Nettiä tuli pengottua ja vastaan sattui Express Scribe Transcription Playback Software. Webbisivujen mukaan "Express Scribe is a completely free program", joten ohjelma latautumaan ja asentumaan. Omien kokemusten mukaan litteroinnissa oleellista on kelaamisen helppous ja puhenopeuden säätäminen. Harva meistä on niin nopea kirjoittamaan, että voi normaalia puherytmiä kirjoittaa auki ja nauhoilta löytyy kuitenkin vähemmän selviä kohtia, joita saa muutamaan kertaan kelailla ennen kuin kaikista sanoista saa selvää.

Express Scribe:sta molemmat ominaisuudet löytyvät ja toisin kuin aikoinaan yliopiston laitteissa ääni ei matalene sitä mukaan kun nopeutta pudotetaan, vaan pysyy luonnollisen kuuloisena koko ajan. Kelaamiselle oli tarjolla pikanäppäimet, joiden avulla ees taas hyppiminen vaikutti olevan melko helppoa. Mahdollisia tiedostoformaatteja ohjelma osasi lukuisia. Tuttuni tapauksessa litteroitava aineisto oli videona wmv-formaatissa, jota Express Scribe ei tunnistanut, mutta pieni apuohjelma netistä osasi poimia ääniraidan erilleen ja tallentaa sen wav-tiedostona ja edelleen muuntaa mp3:ksi.

Nyt vain puuttuu, että joskus itse pääsisi siihen vaiheeseen, että litterointitaidot olisivat tarpeen. Väliin tuntuu, että väitöskirjan tekemiseen liittyvät välineet ovat paremmin hallinnassa kuin itse tekeminen. Nörtti mikä nörtti.

Uusi alku

On tullut aika aloittaa uusi blogi. "Jatko-opiskelusta" näyttää hiljalleen kuihtuneen symbolisoiden ärsyttävän hyvin koko väitöskirjaprojektiani. Väitöskirjan tekemisessä on menossa uusi alku ja sen vuoksi tuli tunne, että myös blogin voisi aloittaa puhtaalta pöydältä. Samalla voi heittää romukoppaan ylevät tavoitteet blogin pitämisestä (blogini tulee olla asiallinen ja vain aiheesta, ja p*****t) ja ottaa päätavoitteeksi, että kunhan tekstiä syntyy aiheesta ja tyylistä viis. Joten...

"Hei, olen 27-vuotias mieshenkilö Kuopiosta. Perheestäni löytyy vaimo ja kaksi lasta, joista vanhempi on jo koulussa. Leipätyö löytyy IT-alalta lääketieteellisten tietovarastojen ja päätöksenteontukijärjestelmien parista. Jokunen vuosi sitten valmistuin Oulusta TOL:lta maisteriksi ja viime vuonna hankkiuduin jatko-opiskelijaksi samaiseen opinahjoon."

Siinä se, kaikessa lyhykäisyydessään. Viimeiset neljä viikkoa ovatkin menneet koti-isänä, kun vaimo on ollut töissä ja me lasten kanssa lomalla. En tiedä, onko olemasa parempaa keinoa irrottautua töistä kuin lapset. Neljä lomaviikkoa on hujahtanut ja montaa ajatusta ei ole töille tullut uhrattua. Akkujen latautumisen huomaa siitäkin, että virtaa riittää opintojen miettimiseen ja jopa kaiken maailman turhien blogien perustamiseen :)

Ai niin, oli tarkoitus selittää mikä mahtava logiikka tämän uuden blogin nimellä oikein on. Perustutkintoa suorittaessa tuli osallistuttua filosofiseen keskustelukerhoon (sai siitä jopa opintoviikkojakin) nimeltään Kadonneen totuuden metsästäjät (liekö enää hengissä). Siitä jäi hyvät muistot ja nimi jäi mieleen. Uutta blogia perustaessani se sitten vain pomppasi mieleen ja sopi loistavasti blogin nimeksi. Totuuden etsimistä koko väitöskirjaprojektin tekeminen on. Tosin, että voisi sanoa että on kadonnut totuus, olisi se joskus pitänyt olla tiedossa, mutta eipäs nyt ruveta saivartelemaan.

Tutkimussuunnitelman raakile aiheesta nro 2 olisi tässä työn alla. Järkyttävän kokoiselta urakalta tuntuu, kun miettii kuinka paljon joutuu lukemaan ennen kuin pääsee uudesta aihealueesta kunnolla kärryille. Onneksi tällä kertaa perusopinnot ovat liipaisseet edes jonkin verran aihealuetta, joten ihan tyhjän päällä tässä ei olla (toisin kuin aiheen nro 1 kanssa). Sitä vain mietin, että miten esitän asian ohjaajille, jotka eivät ole ollenkaan tietoisia tilanteesta. Kaikkein eniten toivoisin, että voisin naamatusten käydä keskustelemassa asiasta, jolloin asian voisi kerralla setviä. Puhelimessa asioiden puhuminen voi olla hankalaa ja sähköpostin kirjoittaminen on tylyä. 300km pitkä syy vain tekee visiitin käytännössä mahdottomaksi.

Viime aikojen kunnon kesäkeleillä ehdottomasti paras työskentelypaikka on ulkokonttori. Kannettava tietokone, langaton verkkoyhteys ja puutarhatuoli ovat lyömätön kombinaatio työskentely-ympäristöksi, muutamasta sääskestä huolimatta.