KM - Mielenkiintoista, mukavaa ja mukaansa tempaavaa

Knowledge management alkaa pikku hiljaa tempaista mukaansa. Artikkeleita on tullut etsittyä ja luettua ja joitain aihetta käsitteleviä blogejakin löytyi. Välillä tuntuu, että KM:ssä on kyse myös jollain tapaa muoti-ilmiöstä ja loppujen lopuksi on kyse hyvin yksinkertaisista asioista, jotka nyt vain sattuvat saamaan aika paljon huomiota juuri tällä hetkellä.

Paljolti homma tuntuu pyörivän tietynlaisen ajatusmallin ympärillä, jossa yhtenä keskeisenä lähtökohtana on Nonakan ja Takeuchin järkyttävän paljon viitattu malli tietämyksen siirtymisestä hiljaisen tiedon ja eksplisiittesen tiedon välillä. Tai ainakin sellaisen kuvan sain parista kohtuullisen tuoreesta yhteenvedosta. Oikeastaan ainoa hiukan poikkeava tarkastelutapa on tähän mennessä tullut vastaan australialaisten artikkelissa, jossa keskeisenä terminä on Knowledge work. Omaan ajatusmalliin tuo termi jotenkin kolahti sopivasti ja tuntui antavan enemmän näkökulmaa asioihin kuin mitä aiemmin on saanut. Ohjaajalta olin saanut vinkin tuota termiä etsiä, mutta tuon artikkelin etsin käsiini ihan muilla perusteilla ja vasta lukiessa huomasin, että olin "oikeassa" suunnassa.

Mikä on mielenkiintoista knowledge managementissa (btw, kellään kertoa hyvää suomennosta termille?), on että se on hyvin poikkileikkaava perinteisiin tieteenaloihin nähden. Enimmäkseen kyse vaikuttaisi olevan organization sciencesta ja sitä kautta siis taloustieteistä. Toisaalta knowledge on yhtä kuin tietämys eli lähellä tietoa ja sitä kautta tietojenkäsittelytieteen voisi olettaa käsittelevän aihetta. Tietojärjestelmäsidonnaista KM:ia on kyllä tutkittu, mutta minkäänlainen edellytys ei sen oleamassa olo ole.

Eräs ilta tutkimusmahdollisuuksia päässäni pyöritellessä havahduin yhtäkkiä, että eiväthän miettimäni aiheet sisällä lainkaan tietojärjestelmää! Ja muistaakseni kuitenkin TOL:lle jatko-opiskelijaksi olen ilmoittautunut. Aihe vaan tempaa mukaansa ja miettimään jää helposti sitä, minkä itse näkee tärkeäksi. Sisälsi se sitten tietojärjestelmäkytköksiä eli ei. Vaan ehkä se kone pitää jollain tavalla mukaan kytkeä. Epäilen että laitoksella muuten kattovat pahalla.

Näin lopuksi on tunnustettava, että artikkelien lukeminen osaa olla nautittavaa. Uppoutuminen teksteihin ja ajatuksen lentäminen teorioita pyöritellessä on jotain mistä itse nautin paljon. Käytännöllistä musta ei saa tekemälläkään, joten väikkärin väkertäminen on juuri sopivaa puuhastelua mulle.

FeedBurnerista luopumassa

Bloggeriin tuli joku aika sitte syötteen edelleenohjaustoiminto. Se on ollut käytössä jonkin aikaa ja ohjaus on ollut FeedBurneriin. Jotenkin en vain ole kombinaatiosta tykännyt. FeedBurnerin kautta uudet kirjoitukset ovat tulleet näkyviin viiveellä, jonka vuoksi blogilistakin saa tiedon blogin päivittymisestä viiveellä, kun syötteen olen asettanut tarkistettavaksi sisällöksi. Eikä tuo FeedBurnerin tarjoama informaatio nyt niin merkittävää ole, kun mistään yleisömagneetista ei tämän blogin kohdalla ole kysymys.

Toinen tekninen juttu, mitä olen yrittänyt ratkaista, on sivun lisääminen Googleen. www.google.com/addurl on kyllä tuttu, mutta robotti ei näytä sivulla vierailevan. Ilmeisesti se vain ottaa aikansa. Jatko-opiskelusta -blogiin suurin osa lukijoista eksyi (ja eksyy yhä) Googlen välityksellä ja yllättävän paljon on ollut sellaisia, jotka ovat etsineet tietoa juuri niistä asioista, joista olen kirjoittanut. Sen vuoksi kiinnostaisi saada blogi nyt Googlen kautta löytyväksi, mutta ei näytä onnistuvan. Ilmeisesti varmin tulos olisi, jos Googlen hakurobotti löytäisi blogin muilta sivuilta olevien linkityksien kautta. Hmm... pitäisiköhän ostaa mainospaikka omalle blogille vaikka jostain portaalista...

How to write consistently boring scientific literature

En varmaan ole ainoa, joka on tuskaillut tieteellisten artikkelien kuivan tyylin kanssa. Harvassa ovat ne tekstit, joissa vähänkään pilkottaisi kirjoittajan persoona tai teksti olisi miellyttävää lukea alusta loppuun sujuvan tarinan kerronnan ansiosta. Asiasisältö on se, jonka vuoksi kuivaakin kuivempaa tekstiä vain tulee jankattua sana sanalta eteenpäin.

Ja tuohonhan sitä on itsekin pyrkimässä. Julkaisun teko kun on tavoitteena niin tiettyyn malliin on pakko alistua, muuten ei yhteisöön ole asiaa. Onneksi aiheesta on julkaistu tieteellinen artikkeli, How to write consistently boring scientific literature, opastamaan tylsän kirjoittamisen saloihin. Siihen on laadittu TOP 10 -lista keinoista kirjoittaa tylsä tieteellinen artikkeli (se kaikkien jatko-opiskelijoiden suuri tavoite siis). Itseäni miellytti erityisesti omaan alaani soveltuen neuvo numero 7: Use many abbreviations and technical terms. Mitäpä sitä ei tekisi tutkintonsa saavuttaakseen.

Knowledge Management vai Decision Support Systems

Uuteen aihealueeseen liittyvää kirjallisuutta on tullut käytyä jonkin verran läpi. Eihän muutamassa viikossa nyt kovin paljon ehdi, mutta pari review-artikkelia lukemalla ja pelkästään artikkeleiden otsikoita selaamalla jo saa jonkinlaisen käsityksen pääasiallisista linjauksista aihealueella.

Oman mielenkiintoni kannalta relevanttia asiaa näyttää löytyvän sekä Decision Support System (DSS) että Knowledge Management (KM) -kirjallisuudesta. Tarjolla olisi siis kaksi hiukan erilaista näkökulmaa, joilla on kuitenkin selviä yhtymäkohtia. DSS oli se, mistä liikkellee lähdin ja mitä aluksi ajattelin teoriakontekstiksi, mutta en ole ihan varma, onko se ihan soveltuva. Päätöksenteontukijärjestelmiin liitetään yleisesti ajatus päätöksestä, jota ollaan tekemässä, kun taas mahdollisessa empiriassa kyse on enemmänkin taustainformaation tarjoamisesta ilman sidosta päätöksentekotilanteeseen (tai sekin saattaa kyllä olla, en ole ihan varma, kun empiriaa ei vielä ole olemassa).

KM sopii teoriataustaksi hyvin, kun pitää tarkastella yleisesti tietämystä ja informaatiota ilman sidoksisuutta tiettyyn tilanteeseen. Hakusanoilla "knowledge management" Google Scholar palauttaa "vain" 209 000 hakutulosta. Ja siitä joukosta pitäisi sitten löytää se oma solu, jota kukaan muu ei ole sattunut tutkimaan (ts. kukaan ei ole nähnyt siinä mitään mieltä, kun tuloksella ei ole mitään merkitystä).

Tämä ongelma ei lähde aukeamaan kuin hakemalla, poimimalla ja lukemalla. Tämä ilta on ollut taas yksi niistä illoista, kun Google Scholar ja Nelli-portaali ovat olleet ahkerassa käytössä. En tiedä, onko kenellekään ollut hyötyä JabRef-jorinoistani aiemmin, mutta itse itseäni selkään taputtelin, kun vanhoja tekstejä selailin. Keväällä vaihtuneen koneen myötä jouduin asentamaan ja konfiguroimaan ohjelmistot alusta alkaen uudelleen. Huomattavasti miellyttävämpi urakka tällä kertaa verrattuna ensimmäisen kerran yritys-erehdys-taktiikkaan.

TV - sivutoimiopiskelijan kavala vihollinen

Meillä perhe-elämän rytmiin kuuluvat hyvin säännölliset iltahommat. Noin varttia vaille kahdeksan alkaa iltapalan antaminen piltille pienoisille (tai joinain satunnaisina iltoina niille *tanan kakaroille). Puoli yhdeksään mennessä on yleensä siirrytty sänkyyn ja yhdeksän maissa sammuu virta herra 3v:sta ja neiti 10v:kin on jo ehtinyt sänkyyn tai ainakin sen lähelle. Ja silloin on ensimmäistä kertaa päivässä se aika, kun voi tehdä jotain ilman, että joku tulee viiden minuutin päästä pomppimaan mahan päälle tai kysymään "Isi, saanko mä...".

Yhdeksän jälkeen on edessä tiukka valinnan paikka. Vaihtoehdot ovat vaimon kanssa oleilu, opiskelu, kuntoilu tai tv:n katsominen. Valitse siinä sitten. Kuntoilua tuli kesäaikaan tehtyä tavallista enemmän (mikä tarkoittaa huimaa kolme kertaa viikossa tahtia). Nyt opintojen taas päästyä paremmin vauhtiin tekisi sitä mielellään vähän joka ilta, jotta etenemistä voisi ihan oikeasti tapahtua. Mutta itseni, vaimon ja avioliiton kannalta on oleellista että yhteisiä iltoja löytyy joka viikko (niiden puuttumisen negatiiviset vaikutuksetkin tuli joskus testattua).

Kaikesta tästä huolimatta sitä joskus kuitenkin löytyy itsensä tv:n äärestä illalla katsomassa kolmosen tai nelosen yhdeksältä alkanutta amerikkalaissarjaa. Yleensä on ollut henkisesti niin väsynyt ettei jaksa artikkeleita tavata ja fyysisesti uupunut että lenkille lähtö ei innosta. Liian helppo vaihtoehto on vain istahtaa sohvalle ja katsoa jotain jota luulee pitävänsä mielenkiintoisena.

Aiemmassa työpaikassani kerrottiin tarinaa eräästä työntekijästä, jonka gradu alkoi vasta siinä vaiheessa edistyä, kun hän vei tv:nsä kämpältään muualle siksi aikaa kunnes kirjoitusurakka olisi päätöksessä. Työkaverillani puolestaan hajosi tv joskus keväällä ja ainakaan viimeksi kun asiasta keskustelimme ei uutta ollut tilalle hankittu. Hyvin ovat pärjänneet ilman vaikka lapsia on siinäkin taloudessa useampia.

Loppujen lopuksi tv:n katsomisessa on hyvin pitkälti kyse vain opitusta tavasta. Ja sitä myötä siitä on myös mahdollista oppia pois. Ja siinä on tavoitetta itselleni tulevalle syksylle: opetella olemaan aukaisematta tv:tä ja olla opettamatta itseään katsomaan alkavia uusia sarjoja. Täältä suljetun tv:n edestä tähän.

Lapsellinen tapa ajatella

Tänään aamulla keskustelimme herra 3v:n kanssa kuolemasta hänen omasta aloitteestaan. Keskustelu alkoi yllättävällä kysymyksellä: Olisiko teistä kiva jos minä kuolisin? Vastausta tuskin tarvitsee kertoa, mutta jatkoa seurasi kysymyksellä: Miten joku kuolee? Täytyy myöntää, etten ollut ihan varautunut näitä keskusteluita käymään. Ehkä kyselyikä alkaa tehdä tuloaan. Lopuksi viimeinen kysymys oli: "Entä jos kaikki kuolee? Silloin kukaan ei sure". Käsittääkseni selitys tällä jälkimmäiselle, hiukan yllättävälle mielipiteelle, oli, että silloin ei ole ketään jäljellä, joka surisi (tosin pienen suusta tämä ei ihan näin jäsennetysti tullut). Hyvin looginen selitys siis. Näkökulma vain ei ollut itselläni koskaan juolahtanut mieleen.

Mietityttämään koko keskustelu jäi niin sisältönsä kuin yllättävän johtopäätöksensä vuoksi. Kuinka osaisi itse irtautua tutuista näkökulmista ja kysyä erilaisia kysymyksiä. Paradoksaalista koko väitöskirjan teossa on, että ensin pitää opiskella aihealueen teoriat ja tarkastelutavat ja sen jälkeen pitäisi osata irtautua niistä pystyäkseen luomaan jotain uutta ja erilaista. Kun vain osaisi olla kuten herra 3v tuossa vieressä ja kysyä asioista niin kuin ne näyttävät olevan eikä niin kuin niistä on tottunut ajattelemaan.

Blogin päivittyminen blogilistalla

Näyttää siltä, että blogilistalla päivittyminen näkyy miten sattuu. Jokainen kirjoitus päivittyy listoille vasta usean tunnin jälkeen, vaikka kuinka yrittäisi käskyttää blogilistaa tarkistamaan muutokset. Ja sitten taas löytyy olemattomia päivityksiä, kun mitään ei ole tapahtunut. Pitää kai yrittää jotain säätää, mutta hiukka hankalaa, kun manuaalitarkistuksin kaikki on näyttänyt hyvältä. Pahoitteluni niille lukijoille, jotka turhaan sivuille klikkaavat, tarkoitus ei ole kieroilulla kasvattaa kävijälaskuria :)

Teorioita lueskelemassa

Teorioita on tullut pohdiskeltua viime päivinä jonkin verran. Siis niitä sellaisia koko työtä ohjaavia pohjateorioita. Ja jollainen olisi kai syytä olla valittuna omalle tutkimukselle antamassa näkökulmaa asioiden tarkasteluun, ettei tutkimuksesta muodostuisi sillisalaattia.

Perusopinnot TOL:lla olivat hyvin käytännönläheiset ja artikkelien luku aika olematonta paria poikkeusta lukuunottamatta. Teoriat eivät ehtineet tulla kovin tutuiksi. Markkinoinnin opinnoissa lähestymistapa oli paljon enemmän teoriavetoinen, mutta cumun aikana ei vielä kovin syvälle asioihin ehdi päästä. Tuntuu siltä, että teorioiden tuntemisessa on vielä omalla kohdallani selviä puutteita.

Sen vuoksi olenkin tykästynyt ISWorldin Theories used in IS Research -sivuun, jossa on listattuna yleisimpiä tietojärjestelmätieteen alalla käytettyjä teorioita. Jokaisesta teoriasta on annettu mm. selitys, teorian luoja ja alkuperäiset artikkelit, soveltamisen taso (yksilö, ryhmä, yritys, jne.), linkkejä lisätietoon sekä viitteitä teksteihin, jotka soveltavat ko. teoriaa. Voisiko enempää enää toivoa?

Toki ohjaajan tehtävä on pystyä ehdottamaan tutkimukseen soveltuvia teorioita. Mutta ainakin itseni on helpompi hyväksyä ehdotukset tai olla eri mieltä, jos pystyy katsomaan vaihtoehtoja hiukan laajemmin ja näkemään muita mahdollisuuksia.

Kummastelua blogeista

Kävin tänään pitkästä aikaa läpi Blogilistan hakemistoja tutkaillen, mitä uutta sinne on ilmaantunut. Listaa selatesin ja tuli tunne, että lähes kaikki väitöskirjaan liittyvät blogit ovat naissukupuolen edustajien tuottamia. Tein pienen empiirisen tutkimuksen ja kävin läpi kaikki 11 (pl. omat blogini) väitöskirja-kategoriassa olevaa blogia tarkistaen kirjoittajien sukupuolen. Naiset olivat selvänä enemmistönä luvuin 9-2, joten ensiaavistus oli oikein suuntainen.

En ole bloggaamiseen itseensä ilmiönä perehtynyt sen vertaa, että tietäisin kumpi sukupuoli yleisesti blogeissa on paremmin edustettuna. Yliopistomaailmassa kuitenkin naiset ovat oman ymmärrykseni mukaan enemmistönä. Otoskoko oli kyllä sen verran pieni, että tästä ei mitään suurta tieteellistä julistusta taida saada aikaiseksi, joten menköön tulos sattuman piikkiin.

Toinen kysymys, mikä on itse asiassa askarruttanut mieltä jo aiemmin on se, että miksi IT-alan opiskelijoiden blogeja ei ole tullut vastaan. Lääkärinalkujen blogeja on löytynyt useampia ja mediatutkimusta ja taloutta käsitteleviä blogeja on tullut joskus selailtua. Työn puolesta on tottunut, että IT-alan informaatiota on enemmän kuin tarpeeksi verkossa tarjolla. Epäilen, että kyse on siitä, että blogin pitäminen ei ole tekniikkaa, ts. it-alasta kiinnostunut ihminen intoutuu ennemmin väsäämään sivustoa teknisesti kuin tuottamaan sille sisältöä.

--

Professorit ilmeisesti viettävät vielä lomaa tähän aikaan vuodesta. Kumpikaan ohjaajistani ei ole vastannut toissapäivänä lähettämääni viestiin, jossa kyselin sopivaa ajankohtaa puhelinkeskustelulle. Laitoin spostissa tiedon, että hommat eivät ole edenneet suunnitellusti ja aiheen vaihtaminen olisi edessä. Jotenkin sosiaalisesti hankala tilanne kertoa haluavansa aloittaa alusta ja siksi toivoisi saavansa asian käsiteltyä ohjaajien kanssa, mutta näyttää nyt pakostakin se venyvän. Omalta osaltani olen päätöksen tehnyt ja minun opinnoistani ja väitöskirjastani on kysymys, joten sinällään ohjaajien mielipiteillä ei pitäisi olla käytännön valtaa. Toivoisin vain, että ohjaussuhde olisi mahdollisimman toimiva ja sitä ei edistä, että toinen osapuoli pomppii ees takaisin tietämättä, mitä oikeasti tulee tekemään.

Express Scribe - apua litterointiin

Täällä Kuopiossa riehui eilen ukkonen ja säikäytti koko perheen iskien vain muutaman sadan metrin päähän, kun oltiin kaupungilla autoon lastautumassa. Ja juuri kun olimme lähdössä liikkelle, iski salama ihan muutaman kymmenen metrin päähän niin että koko auto nytkähti iskun voimasta. Tänä aamuna viiden aikaan riehui toinen ukkosmyrsky ja sen jälkeen tässä ei olekaan osannut enää nukkua ja siksi tätä tekstiä nyt väsään.

Loman aikana tuli tutkailtua hieman litterointia, kun eräs tuttu kyseli neuvoja sen tekemiseen. Itse olen litterointia elämäni aikana tehnyt yhden kerran ja silloin käytössä olivat yliopiston litterointilaitteet eli polkimet ja nopeuden säädin. Kovinkaan monelta litterointiavälineistöä tuskin kotoa löytyy, ja itseänikin on mietityttänyt, mikä on helpoin tapa litterointiin ihan kotikonstein.

Nettiä tuli pengottua ja vastaan sattui Express Scribe Transcription Playback Software. Webbisivujen mukaan "Express Scribe is a completely free program", joten ohjelma latautumaan ja asentumaan. Omien kokemusten mukaan litteroinnissa oleellista on kelaamisen helppous ja puhenopeuden säätäminen. Harva meistä on niin nopea kirjoittamaan, että voi normaalia puherytmiä kirjoittaa auki ja nauhoilta löytyy kuitenkin vähemmän selviä kohtia, joita saa muutamaan kertaan kelailla ennen kuin kaikista sanoista saa selvää.

Express Scribe:sta molemmat ominaisuudet löytyvät ja toisin kuin aikoinaan yliopiston laitteissa ääni ei matalene sitä mukaan kun nopeutta pudotetaan, vaan pysyy luonnollisen kuuloisena koko ajan. Kelaamiselle oli tarjolla pikanäppäimet, joiden avulla ees taas hyppiminen vaikutti olevan melko helppoa. Mahdollisia tiedostoformaatteja ohjelma osasi lukuisia. Tuttuni tapauksessa litteroitava aineisto oli videona wmv-formaatissa, jota Express Scribe ei tunnistanut, mutta pieni apuohjelma netistä osasi poimia ääniraidan erilleen ja tallentaa sen wav-tiedostona ja edelleen muuntaa mp3:ksi.

Nyt vain puuttuu, että joskus itse pääsisi siihen vaiheeseen, että litterointitaidot olisivat tarpeen. Väliin tuntuu, että väitöskirjan tekemiseen liittyvät välineet ovat paremmin hallinnassa kuin itse tekeminen. Nörtti mikä nörtti.

Uusi alku

On tullut aika aloittaa uusi blogi. "Jatko-opiskelusta" näyttää hiljalleen kuihtuneen symbolisoiden ärsyttävän hyvin koko väitöskirjaprojektiani. Väitöskirjan tekemisessä on menossa uusi alku ja sen vuoksi tuli tunne, että myös blogin voisi aloittaa puhtaalta pöydältä. Samalla voi heittää romukoppaan ylevät tavoitteet blogin pitämisestä (blogini tulee olla asiallinen ja vain aiheesta, ja p*****t) ja ottaa päätavoitteeksi, että kunhan tekstiä syntyy aiheesta ja tyylistä viis. Joten...

"Hei, olen 27-vuotias mieshenkilö Kuopiosta. Perheestäni löytyy vaimo ja kaksi lasta, joista vanhempi on jo koulussa. Leipätyö löytyy IT-alalta lääketieteellisten tietovarastojen ja päätöksenteontukijärjestelmien parista. Jokunen vuosi sitten valmistuin Oulusta TOL:lta maisteriksi ja viime vuonna hankkiuduin jatko-opiskelijaksi samaiseen opinahjoon."

Siinä se, kaikessa lyhykäisyydessään. Viimeiset neljä viikkoa ovatkin menneet koti-isänä, kun vaimo on ollut töissä ja me lasten kanssa lomalla. En tiedä, onko olemasa parempaa keinoa irrottautua töistä kuin lapset. Neljä lomaviikkoa on hujahtanut ja montaa ajatusta ei ole töille tullut uhrattua. Akkujen latautumisen huomaa siitäkin, että virtaa riittää opintojen miettimiseen ja jopa kaiken maailman turhien blogien perustamiseen :)

Ai niin, oli tarkoitus selittää mikä mahtava logiikka tämän uuden blogin nimellä oikein on. Perustutkintoa suorittaessa tuli osallistuttua filosofiseen keskustelukerhoon (sai siitä jopa opintoviikkojakin) nimeltään Kadonneen totuuden metsästäjät (liekö enää hengissä). Siitä jäi hyvät muistot ja nimi jäi mieleen. Uutta blogia perustaessani se sitten vain pomppasi mieleen ja sopi loistavasti blogin nimeksi. Totuuden etsimistä koko väitöskirjaprojektin tekeminen on. Tosin, että voisi sanoa että on kadonnut totuus, olisi se joskus pitänyt olla tiedossa, mutta eipäs nyt ruveta saivartelemaan.

Tutkimussuunnitelman raakile aiheesta nro 2 olisi tässä työn alla. Järkyttävän kokoiselta urakalta tuntuu, kun miettii kuinka paljon joutuu lukemaan ennen kuin pääsee uudesta aihealueesta kunnolla kärryille. Onneksi tällä kertaa perusopinnot ovat liipaisseet edes jonkin verran aihealuetta, joten ihan tyhjän päällä tässä ei olla (toisin kuin aiheen nro 1 kanssa). Sitä vain mietin, että miten esitän asian ohjaajille, jotka eivät ole ollenkaan tietoisia tilanteesta. Kaikkein eniten toivoisin, että voisin naamatusten käydä keskustelemassa asiasta, jolloin asian voisi kerralla setviä. Puhelimessa asioiden puhuminen voi olla hankalaa ja sähköpostin kirjoittaminen on tylyä. 300km pitkä syy vain tekee visiitin käytännössä mahdottomaksi.

Viime aikojen kunnon kesäkeleillä ehdottomasti paras työskentelypaikka on ulkokonttori. Kannettava tietokone, langaton verkkoyhteys ja puutarhatuoli ovat lyömätön kombinaatio työskentely-ympäristöksi, muutamasta sääskestä huolimatta.