Kun julkaisujen määrä ratkaisee

Communications of the ACM -journalissa (oman alani kolmanneksi arvostetuin lehti) oli artikkeli, joka alkoi:

"As a senior researcher, I am saddened to see funding agencies, department heads, deans, and promotion committees encouraging younger researchers to do shallow research. As a reader of what should be serious scientific journals, I am annoyed to see the computer science literature being polluted by more and more papers of less and less scientific value."

Kyseessä ei ole tavallinen artikkeli vaan kannanotto computer science -alan nykyisen julkaisupolitiikan ongelmiin ja samoja ongelmia on varmasti löydettävissä myös muilta tieteenaloilta. Yleisesti ottaen ongelmien lähtökohta on, että julkaisujen määrä ratkaisee, ei niiden sisältö. Tästähän on ollut keskustelua kotimaassammekin liittyen yliopistojen varojen jakoon. Määrän ollessa ratkaiseva tekijä ovat seuraukset artikkelin mukaan:

• It encourages superficial research
• It encourages overly large groups
• It encourages repetition
• It encourages small, insignificant studies
• It rewards publication of half-baked ideas

Onko tilanne tosiaan näin raadollinen, että määrä korvaa täysin laadun? Ja onko tämä vain yhden alan tauti vai laajemminkin tieteen HIV, joka leviää ja jota voi hoitaa, mutta josta ei voi parantua?

Itsellä kun ei suunnitelmissa ole ura akateemisella puolella niin en ole menettänyt yöunia sen vuoksi, mistä saada tarpeeksi julkaisuja aikaiseksi. Toisin voi olla heillä, joilla on leipä kiinni siitä, kuinka paljon julkaisuja kasaan saavat. Vaikken nyt enää mikään untuvikko olekaan, niin sitä kuitenkin toivoisi voivansa pitää kiinni joistain ihanteista ja yksi niistä on se, mikä on tarkoitus tieteellisen tekstin tuottamisella.

Muutakin asiaa aiheeseen liittyen artikkelista löytyy kuten mm. kuinka hyödyntää nykyiset pelisäännöt parhaiten (eli vinkkiä juuri heille, jotka tuskailevat julkaisumäärien kanssa). Teksti on kokonaisuudessan luettavissa mm. täällä. Omiin silmiini viite siihen tarttui Daniel Lemire'n blogin kautta.

Näinkö filosofiaa kirjoitetaan?

150 sivua takana nykyajan filosofiaa takana ja laarissa tähän mennessä yksi tosi hyvä ajatus oman väikkärin kannalta. Vaan on järkyttävä määrä turhaa nippelitietoa tuossa kirjassa! Kuka sanoi mitä ja minä vuonna ja miten hän kahden ja puolen vuoden päästä ajatteli asiasta.

En tiedä onko filosofian yleinen esitystyyli sama kuin kirjassa, mutta ne vähäiset filosofian tekstit, jotka olen lukenut, ovat antaneet kuvan, että filosofisen tekstin tapa esittää asia on henkilö- eikä asiakeskeinen. Luonnontieteissä on tottunut siihen, että henkilöllä ei ole merkitystä vaan asiat jyrää. Henkilökeskeinen tarkastelu tyyliin "Aleksis kiven alakoulun äidinkielen arvosanojen vaikutus kirjoitustyylin kehittymiseen" on oman käsitykseni mukaan jossain mittakaavassa humanistien tapa toimia (anteeksi kaikille humanisteille, jos pahasti olen pielessä). Ja tuota henkilökeskeistä tapaa tuntuu tuo koko kirja olevan täynnä. Nimeä vain nimen perään. Onko niin, että filosofiassa on vain muutama henkilö, jotka oikeasti ovat aidosti luoneet jotain uutta vai miksi asioita ei voi tarkastella asiakeskeisesti?

Toinen purnaamisen aihe on sanavalintojen käyttö. Eikö esim. seuraavaa virkettä voi esittää mitenkään selväkielisemmin:

"ongelmat katoavat siinä tärkeässä mielessä, että ne osoittautuvat puhtaasti kielellisiksi, ja ne osoittautuvat puhtaasti kielellisiksi siinä tärkeässä mielessä, että ne syntyvät kielenkäytöstä, joka voidaan välittää ja jonka sijasta voimme omaksua toisenlaisen kielenkäytön, johon kyseisiä ongelmia ei sisälly"

On toki totta, että kun puhutaan yhden aihealueen asioista, niin tietyt termit kuvaavat tiettyjä alan sisäisiä asioita ja siksi kyseessä ei ole vain sivistyssanoilla snobbailu vaan eksaktiin ilmaisuun pyrkiminen. Ja on toki totta, että en ole itse aihealueeseen perehtynyt, jolloin vaatii aikansa totutella alan tyyliin ja sisältöön. Mutta siitä huolimatta jotenkin tulee välillä tunne, että onko nyt ihan pakko joka toisen sanan olla jokin vierasperäinen termi?

Noh, 300 sivua enää jäljellä, joten eiköhän tämä tästä.

Ja seuraavaksi lukulistalla filosofiaa

Pitkäaikainen haaveeni on ollut lähteä lukemaan filosofiasta tutkintoa. Siis ihan puhdasta filosofiaa. Filosofian maisterin titteli jo takataskusta löytyy, mutta ei sillä paljon filosofian kanssa ole tekemistä. Haaveeksi tuo tutkinto kyllä jää enkä sitä kovin vakavasti ole missään vaiheessa miettinyt. Lähin paikka filosofian opiskeluun taitaa olla Jyväskylässä ja "Haetaan filosofia" -ilmoituksia on näkynyt melko vähän lehtien työpaikkapalstoilla.

Filosofiassa vain on jotain mikä on aina viehättänyt ja siksi jatko-opintoihin kuuluvat pari filosofian kurssia ovat odotetuimpien joukossa. Tämän päivän ohjelmaan kuuluivat soitto kurssien vetäjälle suoritustapojen selvittämiseksi ja oppimateriaalin hommaaminen eli piipahtaminen kirjastossa. Tavat kurssien suorittamiseen olivat joko kirjatentti tai kaksi esseetä per kirja. Etäopiskelijana valinta vaihtoehtojen välillä oli helppo. Kunnallisesta kirjastolaitoksesta onneksi löytyi Niiniluodon ja Saarisen Nykyajan filosofia ja Raatikaisen Ihmistieteet ja filosofia on sitten varauksen kautta myöhemmin haettavissa.

Filosofian näkyminen tieteessä tuntuu riippuvan hyvin paljon kyseessä olevasta tieteenalasta. Tietojärjestelmätiede on siitä hedelmällinen tieteenala filosofiasta tykkäävälle, että on olemassa useita erilaisia katsantojakantoja, jotka on hyväksytty tieteenalan tavaksi tutkia asioita. Sen vuoksi tieteenfilosofista keskustelua käydään paljon ja siihen itsekin on jonkin verran tullut perehdyttyä.

Väikkärin teon kannalta on kyllä enemmän kuin hyvä, että oppii tietämään metodien ja teorioiden taustoista. Hyvin usein törmää johonkin yleisesti filosofiassa tunnettuun (erotuksena siis tieteenalan sisäisistä käsitteistä) teoriaan tai käsitteeseen kuten esim. Rawls’ Reflective Equilibrium. Ymmärrys tekstin sisällöstä jää vajavaiseksi kun ei saa kunnon otetta keskeisestä ajatusmallista.

Kun kurssin voi suorittaa kahden esseen kirjoittamisella, niin houkutus olisi lukea ainoastaan kirjoittamisen kannalta tarpeelliset osat ja antaa muun olla. Mutta ellei teksti järkyttävän raskasta ole niin ajattelin kyllä teokset kahlata läpi kokonaisuudessaan. Ja tänne sitten tullee palattua kirjoittamaan auki syntyneitä ajatuksia.

Koira tuli taloon

Tai jos tarkkoja ollaan niin tuli jo parisen viikkoa sitten. Pieni punainen cockerspanielin pentu, jota voisin söpöksi väittää, jos sattuisin olemaan toista sukupuolta. Tällä hetkellä sillä on ikää n. 9 viikkoa ja molemmin puolisen totuttelun ja perusasioiden merkeissä (kuten että yö on nukkumista varten) ovat nämä muutamat viikot vierähtäneet.

Lapset tietenki tykkää, vaikka nuori herra on jo ehtinyt osoittaa myös mustasukkaisuuden merkkejä. Lasten leikkikaverista tulee toivottavasti myös jossain vaiheessa isin lenkkikaveri, mutta siihen vielä aikaa vierähtää. On nyt ollut ainakin sopiva kohde harjoitella uuden kameran käyttöä. Edellinen kun otti ja hajosi juuri koiranhakupäivänä, jolloin sitä eniten olisi suonut käyttävänsä.

"Moni tohtori tekee maisterin töitä"

Taloussanomissa näköjään ollut juttua samasta aiheesta, josta itsekin tuli kirjoitettua jokin aika sitten eli tohtorit ja työelämä -yhtälöstä (löytyi Assistentti havaitsee -blogin kautta).

Can Design Be Research

Opiskeluaikana tuli joskus kaveriporukassa naureskeltua graduille, joissa oli vain tekaistu jokin ohjelma tai sen osa ja siitä sitten saatu gradu aikaiseksi. Yhtään tällaista tutkimusta ei tullut kokonaan luettua, mutta olen vakuuttunut, että esitetyssä kritiikissä oli pohjaa monessa tapauksessa.

Noilta ajoilta jäänyt mielikuva on onnistunut elämään aina tähän päivään asti. Tai oikeastaan ei tähän päivään, sillä eilen aloitin lukemaan ISWorldin artikkelia "Design Research in Information Systems". Ja sen seurauksena on joutunut hiukan korjaamaan omaa käsitystään design researchista. Onkohan tämä muuten taas yksi niistä termeistä, joille ei ole olemassa suomenkielistä vastinetta? Suunnittelututkimus ei ainakaan olisi ollenkaan paha suomennoksena. Google näyttää vievän lähinnä muotoilua käsitteleville sivuille, kun vastausta yritin hakea.

ISWorldin artikkelin alkupuolella on otsikkona "Can Design Be Research", joten en taida olla ainut, jolla on lähtökohtaisesti skeptinen suhtautuminen aiheeseen. Koko design researchin perusajatus löytyy Owenin tekstistä tehdystä lainauksesta "Knowledge is generated and accumulated through action. Doing something and judging the results is the general model . . . the process is shown as a cycle in which knowledge is used to create works, and works are evaluated to build knowledge". Eli tietämys ja tekeminen ovat erottamattomasti suhteessa toisiinsa. Samaa lähestymistapaa on muuten käytetty knowledge management -tutkimuksessa (tuli tätä kirjoittaessa juuri mieleeni) puhuttaessa Knowledge Work -käsitteestä (Integrating Doing and Thinking in a Work Context näyttäisi olevan mieleen putkahtaneen artikkelin nimi).

Design Researchin tulokset voidaan jakaa viiteen yleiseen kategoriaan:
- Rakenteet (käsitteet)
- Mallit
- Menetelmät
- Toteumat (eng. Instantiations)
- Paremmat teoriat

Eli se, että design research tuloksena olisi aina vain joku "tekaistu ohjelma" voidaan unohtaa. Onhan se ohjelma (tai vastaava) siellä yhtenä kohtana eli toteumana, mutta paljon on muitakin vaihtoehtoja.

Artikkelia lukiessa tuli ahaa-elämys, kun aloin miettiä, kuinka tämä liittyy omiin intresseihini. Työnkuvasta iso osa "ohjelmien tekaisua", joten ehkä design research voisi olla se keino, jolla yhdistää työ ja opinnot paremmin toisiinsa. Positiivista asiassa on sekin, että käsitteelliset yhtymäkohdat knowledge workiin ovat selvät, kun sitä teoriaa olen kuitenkin pohtinut näkökulmaksi omalle työlleni.

Väliin teorioiden kanssa pelatessa tuntuu, että sitä yrittää löytää ne teoriat, jotka istuvat parhaiten siihen tapaan, jolla itse haluaa asiat ajatella. Esim. omalla kohdallani knowledge work oli termi, joka heti miellytti samoin kuin nyt design research.

Ja tämä blogimerkintä ei näköjään tule sisältämään aasinsiltaa, joka yhdistäisi alun ja lopun. Väittävät, että sellainen olisi paremmissa teksteissä tapana. Sen sijaan loppu on tällä kertaa tässä näin.

Olet mitä teet

Pikku hiljaa alkaa hiipua usko siihen, että olisi mahdollista onnistuneesti yhdistää työ ja opiskelu. Pian tulee täyteen kaksi kuukautta siitä, kun työkaveri jäi sairaslomalle ja omilla harteilla on ollut kahden ihmisen työt. Kyllähän sen tietää, että ei niistä ole käytännön mahdollisuuksia selvitä, mutta kun ihminen on varustettu liiallisella tunnollisuudella niin huolta asiasta tulee kannettua aivan liikaa. Ylitöitä on tullut ihan riittävästi ja sen arvaa, miten paljon paukkuja on ollut laittaa opintojen eteenpäin viemiseen.

Torstaina on asiakastilaisuus, jonka valmistelu on ollut viimeiset viikot tavoite numero yksi. Loppuvuodeksikin on kyllä hommaa n. 2,5 kertaa sen määrän mitä pystyy tekemään, mutta tein itseni kanssa sopimuksen, että tuon tilaisuuden jälkeen on aika opetella olemaan ottamatta stressiä. Kysehän on vain työstä!

Yhdestä asenteesta toivoisin osaavani luopua ja se on oman minäkuvan määrittäminen työn kautta. Tiedän, että liikaa katson itseäni sen kautta, miten onnistun työssäni. Tosin aina olen ollut samanlainen, että määritän itseni onnistumisten kautta. Koulumaailma on tällaiselle ihmisille helppo paikka, sillä säännöt ja tavat onnistumiselle on selvästi määritetty. Työelämä puolestaan osaa olla todella pelottava, sillä ei ole olemassa sääntöjä vaan ainoastaan ihmisiä. Ei sillä ettenkö ihmisten kanssa toimeen tulisi, mutta itsensä määrittelemisen tavat ovat hyvin erilaiset ja itselleni paljon vaikeammat. Työyhteisö, jossa toimin on kaiken lisäksi hyvin heterogeeninen ja kiinnekohtien löytäminen oman ajattelun ja muiden ajatuksien välillä on usein hankalaa. Siksi myös onnistuneen suorituksen määrittely on hankalaa ja oman mielipiteensä kanssa huomaa usein olevansa yksin. Heterogeenisyys ei sinällään ole ongelma, mutta yhdistettynä toimimattomaan keskustelukulttuuriin saa aikaan sen, että raja-aidat ihmisten katsantokantojen välillä ovat ja pysyvät.

Toivoisin, että saisin käännettyä opiskelun ja työnteon roolit keskenään, niin että opiskelu on se, mihin purkaa energia ja ohjata halu luoda jotain. Opettelua, opettelua ja vielä kerran opettelua se tuntuu vaativan. Tai sitten reilun kokoisen apurahan, jotta työn voi jättää kokonaan kuvioista pois.