Onko tietojenkäsittelytieteen tohtori pätevä työelämään?

PhD comics:ssa on viime päivinä ollut teemana tohtorin pätevyys työelämässä (tässä uusin). Sitä aihetta on tullut joskus pyöriteltyä mielessä, lähinnä siltä kannalta miettien, miten se vaikuttaa ihmisten (ja yritysten) suhtautumiseen ja mahdollisiin työtehtäviin. On olemassa ihmisiä joille tutkinnot ovat kaikki kaikessa ja ihmisen mitta. Sitten on taas niitä, jotka eivät papereista perusta mitään vaan ihminen yksilönä omine taitoineen on se mitä arvioidaan. Oma maailmankatsomukseni on lähempänä jälkimmäistä, mutta olen tavannut myös ihmisiä, jotka ovat lähempänä toista äärilaitaa.

Tohtorin (tai lisensiaatin) tutkinto eroaa alemmista tutkinnoista sillä, että siihen ei liity sitä pakollisuutta mitä maisterin (tai kandin) tutkintoon liittyy. Saavuttaakseen työelämään riittävän pätevyyden on korkeakoulututkinnon saaminen plakkariin se standarditaso johon tähdätään. Siitä suurin osa siirtyy työelämään tai kortistoon. Vain harva jatkaa opintoja ja jatko-opintojen vapaaehtoisuus on yksi keskeinen tekijä, joka vaikuttaa siihen, miten lisensiaatti tai tohtori nähdään työelämässä.

IT-alalla on tällä hetkellä hyvä työllisyystilanne ja osaajille kysyntää, joten miksi kukaan haluaisi jatkaa opintoja kun vaihtoehtona on hyväpalkkainen työ yksityisyrityksessä? (Eri tilanne on varmasti niillä aloilla, joilla suurin osa valmistuu kortistoon). Suhteessa perusopiskelijoiden määrään ei tietojenkäsittelytieteestä valmistuneita tohtoreita ainakaan Oulun TOL:lla ole paljoa. Mitä se kertoo ihmisestä, että on halunnut jatkaa abstraktien asioiden pyörittelyä, jotka eivät kuitenkaan opeta niitä taitoja, joita työelämässä tarvitaan? Onko sellainen ihminen soveltuvainen työskentelemään ainoastaan siellä missä on oppinsa saanut eli yliopistossa missä työelämän paineet eivät rajoita vapautta?

Toisaalta ihminen, joka on kirjoittanut väitöskirjan on osoittanut pitkäjänteisyyttä ja tiettyä pätevyyttä asioiden käsittelyyn (tai vaihtoehtoisesti hyviä plagiointitaitoja). Onhan tohtori kuitenkin ylin oppiarvo, mitä yliopistossa on tarjolla.

Työelämän kannalta kyse on hyvin pitkälti siitä, mitä työtä tohtorin voidaan katsoa osaavan tehdä. Suuri osa IT-alan töistä liittyy ohjelmistokehitykseen (määrittely, suunnittelu, toteutus, testaus), joihin kuitenkin tohtorin pätevyys on enemmänkin haitta kuin hyöty. Johtajatason pallit ovat omasta mielestäni vähän niin ja näin. Teoreettista pätevyyttä varmasti oppineilta ihmisiltä löytyy, mutta ilman käytännön kokemusta johdettavasta työstä voi uskottavuuden hankkiminen alaisten silmissä olla hankalaa. Poikkeuksena täytyy mainita taloustieteestä valmistuneet, joille johtajatason hommat ovat kai oletusarvo.

Jäljelle jäävät erilaiset asiantuntijatehtävät, joissa voimakas erikoistuminen tarjoaa samankaltaisuutta akateemisen maailman kanssa. Niitä paikkoja vaan löytyy yleensä ainoastaan isommista yrityksistä, joilla on joukko muita ihmisiä tekemässä "oikeita" töitä.

Mitä tämä kaikki sitten vaikuttaa minuun? Kahdesta mahdollisesta urakehityksestä haluaisin ennemmin valita kehittymisen manageritasolle kuin kehittymisen asiantuntijaksi. Kuitenkin jatko-opinnot jossain määrin ohjaavat juuri päinvastaiseen suuntaan. Välillä tuntuu, että tasapainoilen kahden puolen välillä tietämättä kumpaan suuntaan haluaisin mennä. Gradu jo käsitteli ohjelmistoliiketoimintaa ja yritti saada kolikon molemmat puolet näkyviin yhtä aikaa. Ei voi sanoa, että se olisi pelkästään huono asia, koska on paljon positiivista siinä lähtötilanteessa, että kahden tieteenalan asioita pyrkii sovittamaan yhteen. Joskus on vain hankala muistaa, missä leirissä seisoo.